Mikä on maailman kuuluisin bändi?

Kuuluisimmat musiikkiesiintyjät kuten Michael Jackson ja Madonna ovat tunnettuja ympäri maailmaa eri taustaisten ja eri ikäisten ihmisten parissa. Todella kuuluisia bändejä on vähemmän kuin artisteja. One Direction ja muut viime vuosien menestyjät tuskin innostavat isovanhempiasi. Ikääntyneet rockbändit kuten AC/DC eivät kuulu nykynuorten ykkössuosikkeihin.

Musiikkiesiintyjän kuuluisuutta määrittävät myynti, julkinen näkyvyys ja merkittävyys. Englantilainen popyhtye The Beatles on myynyt äänitteitä enemmän kuin muut. Vuonna 1966 yhtyeen jäsen John Lennon vitsaili, että Beatles on "suositumpi kuin Jeesus". Väite suututti monia, mutta teki samalla bändistä entistä kuuluisamman. Beatles oli merkittävä, sillä se johti uudenlaista nuorisokulttuurin nousua 1960-luvulla.



Beatles on kaikkien aikojen kuuluisin bändi, mutta sen asema ei ole entisellään (yhtye hajosi jo vuonna 1970). 1970- ja 1980-luvun ruotsalaissuosikki Abba on pitänyt hyvin pintansa eri sukupolvien parissa. Aktiivisesti toimivista nykybändeistä menestyneimpiä on brittiläinen Coldplay, mutta näkyvyyden ja merkittävyyden osalta sillä on vielä matkaa Beatlesin ja Abban mittoihin.

PS. Tämä juttu eteni Helsingin Sanomien Lasten tiedekysymyksiin 28.4.2017. Teksti muuttui toimittajan käsittelyssä melko lailla!